Epstein-uutiset Yhdysvalloista voivat näyttäytyä kaukaisena amerikkalaisena skandaalina. Niitä on helppo seurata turvallisen välimatkan päästä: järkyttyä ja paheksua – “tuollaista tapahtuu siellä”. Mutta yksi asia ei muutu maanosan vaihtuessa: lapselta ei voi saada suostumusta. Ei New Yorkissa. Ei Turussa.
Suomessakin on 1990-luvulta lähtien ollut tapauksia, joissa alaikäisiä ja hyvin nuoria tyttöjä on houkuteltu “mallitöiden”, “hierontojen” ja yksityiskeikkojen varjolla tilanteisiin, joissa valta ja raha määrittelivät kaiken. Näistä on annettu tuomioita. Osa teoista on ollut poikkeuksellisen vakavia, mukaan lukien ihmiskauppaa ja törkeitä seksuaalirikoksia koskevia tuomioita. Julkisuudessa on kerrottu tapauksista, joissa mallitoiminnan kulissien takaa paljastui järjestelmällistä hyväksikäyttöä ja seurauksena oli pitkä vankeustuomio.
Ensimmäinen työpäiväni Turussa 1990-luvun puolivälissä on jäänyt mieleeni konkreettisesti. Alaikäisiä tarjottiin maksaville asiakkaille kuin hyödykkeitä. Rakenteet olivat hämmästyttävän samanlaisia kuin niissä tapauksissa, joista nyt luemme Yhdysvalloista: lupauksia rahasta, lupauksia urasta, lupauksia paremmasta elämästä. Vastassa aikuiset miehet, joilla oli varaa ostaa – ja järjestelmät, jotka katsoivat toisaalle.
Vielä 2010-luvulla Turussa on noussut esiin tapauksia, joissa alaikäisiä oli mukana maksullisissa “palvelulistoissa”. Jos rakenteet eivät kaatuneet kahdessakymmenessä vuodessa, miksi oletamme niiden kadonneen itsestään?
Kysymys ei ole yksittäisistä nimistä tai yhdestä oikeudenkäynnistä. Kyse on rakenteista, joissa alaikäisen haavoittuvuus muutetaan tuotteeksi. Suomessa keskustelu pysähtyy usein rikostuomioon, mutta laajempi itsearviointi jää tekemättä.
Epstein toimii peilinä. Uskallammeko katsoa siihen – myös täällä? Lapsi ei valitse hyväksikäyttöä. Aikuinen valitsee käyttää valtaansa väärin.
Lapselta ei voi saada suostumusta. Sen on oltava keskustelun lähtökohta Suomessa yhtä lailla kuin Yhdysvalloissa.
Ett barn kan inte ge sitt samtycke – varken i Amerika eller i Finland
Nyheterna om Epstein i USA kan uppfattas som en avlägsen amerikansk skandal. Det är lätt att följa dem på tryggt avstånd: förfäras och fördöma – “sådant händer där”. Men en sak förändras inte när kontinenten byts: ett barn kan inte ge sitt samtycke. Inte i New York. Inte i Åbo.
Också i Finland har det sedan 1990-talet förekommit fall där minderåriga och mycket unga flickor lockats med “modelljobb”, “massageuppdrag” och privata uppträdanden till situationer där makt och pengar avgjorde allt. Domar har avkunnats. Vissa gärningar har varit synnerligen allvarliga, inklusive människohandel och grova sexualbrott. I offentligheten har det rapporterats om fall där systematiskt utnyttjande avslöjats bakom en fasad av modellverksamhet, med långa fängelsestraff som följd.
Min första arbetsdag i Åbo i mitten av 1990-talet har etsat sig fast i minnet. Minderåriga erbjöds till betalande kunder som om de vore varor. Strukturerna var häpnadsväckande lika dem vi nu läser om i USA: löften om pengar, löften om karriär, löften om ett bättre liv. På andra sidan stod vuxna män med ekonomisk makt – och system som valde att se åt ett annat håll.
Ännu under 2010-talet har det i Åbo uppmärksammats fall där minderåriga funnits med på betalda “tjänstelistor”. Om strukturerna inte föll under tjugo år, varför skulle vi anta att de försvunnit av sig själva?
Det handlar inte om enskilda namn eller en enskild rättegång. Det handlar om strukturer där minderårigas sårbarhet görs till en handelsvara. I Finland stannar diskussionen ofta vid den enskilda domen, medan en bredare samhällelig självrannsakan uteblir.
Epstein fungerar som en spegel. Vågar vi se i den – också här? Ett barn väljer inte att bli utnyttjat. En vuxen väljer att missbruka sin makt.
Ett barn kan inte ge sitt samtycke. Det måste vara utgångspunkten för den samhälleliga diskussionen i Finland lika väl som i USA.